Piparinleivontaa

Syksy on ollut hiukan raskas.
Minulla ja Hoolla oli miltei kuukauden sisään kahdesti enterorokko ja nyt Hoo on taas poissa päiväkodista, sillä sunnuntai meni kovassa kuumeessa ja nyt pientä riivaavat hirmuinen yskä ja nuha.

Viime viikolla oli onneksi vähän terveempi vaihe, sillä Hoon rakkain ystävä 3,5-vuotias J oli äitinsä kanssa täällä meidän ilonamme. Koska en yhtään uskaltanut arvioida omaa kuntoani ja liikuntakykyäni, keksin jo ennen vieraiden tuloa, että mehän voimme leipoa yhdessä pipareita. Siitä tulikin varsin suosittu ohjelmanumero pikkuväen keskuudessa! Sillä sai myös kätevästi muutamaan otteeseen kiristettyä vintiöitä käyttäytymään paremmin...

Koska ketään ei huvittanut lähteä Ikeaan, josta huhujen mukaan löytyy valmista piparitaikinaa, jouduimme tekemään taikinan ihan itse. Siinäkin haasteena oli siirapin löytäminen, mutta onneksi ystävä löysi netistä tiedon, mitä siirappia kannattaa taikinaan käyttää (Grafschafter Goldsaft Zuckerrübensirup oli valintamme ja toimi ihan hyvin, tämä tiedoksesi jos saman pulman kanssa pähkäilet). Aivan täysin kotosuomalainen makuelämys taikina ei ollut, mutta oikein kelpo kuitenkin.

Pienet ihmiset eivät sitten lopulta ihan täysillä jaksaneet leivonnasta innostua. J hävisi aika äkkiä duplojen pariin, Hoo pysyi asemissa mutta keskittyi muovailemaan omaa taikinamönttiään uudestaan ja uudestaan. Viisi tai kuusi pellillistä saimme kuitenkin aikaan; oli muumeja, Ampelmanneja, Amplefrauta ja Suomi-pipareita. Paino sanalla oli, sillä piparipurkin pohja häämöttää jo ja olen pohtinut, jaksaisiko tässä vielä vääntää toisen taikinan, sillä siirappi siihen riittäisi...