sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

"Gehen Sie rechts um die ecke"

Otsikossa on suunnilleen kaikki, mitä saksan kielestä muistan Hämeen ammattikorkeakoulun saksantunneilta vuodelta noin 2002. Siellä piti aloittaa yksi uusi kieli ja valitsin saksan, sillä ranska ja kiina eivät innostaneet senkään vertaa. Puolisen vuotta tahkosin saksaa vasta-alkajien ryhmässä ja pärjäsin oikein hyvin. Sitten meidä yhdistettiin samaan ryhmään lukiossa saksan aloittaneiden kanssa ja se oli lopun alkua. Meille aloittelijoille kurssi oli liian vaikea, niille toisille taas liian helppo. Siihen loppui hyvin alkanut saksan opiskeluni.

En ole koskaan ollut mikään kielinero. Peruskoulussa ja lukiossa ruotsin ja englannin arvosanat olivat tasaisen vaihtelevasti välillä 6-8 enkä ollut mitenkään erityisen kiinnostunut kielistä. Äidinkielestäkään en kielioppia juuri osaa, runsas lukeminen on kuitenkin koulinut minusta erinomaisen kirjoittajan. Synnynnäinen kuulovammani ei ole tehnyt kielten opiskelusta yhtään helpompaa. Kuunteluharjoitukset olivat yhtä tuskaa ihmiselle, joka paikkaa kuulemattomuuttaan huulilta lukemalla. Edes englantia, joka vieraista kielistä sujuu minulta parhaiten, en aina kovin hyvin ymmärrä kun sitä kuulen. Tai ainakin puhutun englannin ymmärtäminen vaatii hirmuisen paljon energiaa ja on pidemmän päälle todella väsyttävää.

Tältä kielitaitopohjalta olen nyt siis tänne Saksaan tullut ja jos sitä alkaa ajatella, niin onhan se vähän pöhköä. Etenkin, kun Don ei puhu saksaa yhtään sen enempää kuin minäkään. Välillä onkin päiviä, jolloin en yksinkertaisesti edes jaksa yrittää puhua saksaa. Silloin olen ihan reilusti turisti ja ilmoitan heti kättelyssä, että ich spreche nicht Deutsch. Välillä taas tulee tilanteita, joissa hoksaan kyllä, mitä vastapuoli yrittää minulle sanoa, mutta minulla ei ole sanoja vastata hänelle. Se on aika turhauttava tunne. Toisaalta on tosi palkitsevaa tajuta tiedustelleensa löytyykö ravintolasta lasten pasta-annoksia ja hoitaneensa koko tilauksen saksaksi. Saksan ja englannin sekoittaminen tai niiden välillä kielestä toiseen vaihtaminen on aika vaikeaa ja tuntuu että aivot nyrjähtävät kun yrität selittää, että Ja, ich möchte einmal Crispy Chicken with noodles, to go, please bitte*...

Väitän kuitenkin, että tässä reilussa kuukaudessa saksan ymmärtämiseni on kehittynyt huimasti. Puhun nyt kirjoitetusta kielestä, puhuttua en edelleenkään ymmärrä kovin hyvin. Englanti ja ruotsi auttavat paljon ja välillä ruotsi yrittää tunkea esiin liikaakin. Saksa onneksi tuntuu olevan aika looginen kieli ja päättelemällä pääsee pitkälle. Esimerkiksi sana verhot, Vorhang. Vor on edessä tai etu- tai jotain sellaista, sillä etunimi on vorname. Hang viittaa ainakin englannissa roikkumiseen. Edessäroikkujat, verhot, Vorhang. Tällä tavalla minä näitä sanoja täällä kääntelen enkä edes tähtää täydelliseen osaamiseen. Minulle riittää, että tulen toimeen arkipäivän askareissa, ihan sama, meneekö se kieliopin mukaan vai ei.

Toki täältä löytyy kielikursseja vähän joka lompakolle, mutta suurin osa näyttää olevan päivisin, joten en pääse sellaiselle ennen kuin Hoolle on löytynyt hoitopaikka. Mikä on ihan oma byrokratinen seikkailunsa, mistä kirjoitan varmasti sitten kun asiaa ehdimme selvitellä. Toistaiseksi olen siis omatoimikielenoppija, onneksi mukana on pari saksankirjaa, jotka sain lainaan oululaiselta kaveriltani (terveisiä Ouluun!).

Hoo on muuten ruvennut jo puhumaan saksaa. Siansaksaa tosin, mutta kovasti hän mongerrukseensa poimii saksalaisia äänteitä. Mielikuvitusystävä Martti Kultinen on saanut kaverikseen paikallisen version ja saimme tutustua henkilöön nimeltä Heinz Schweinschneun. Tai jotain sinne päin. Tuplakonsonantit, jotka ilmestyivät Hoon puheeseen kun tulimme tänne, ovat nyt hiukan lientyneet. Välillä kuitenkin katselemme ikkunasta junnaa ja otamme Lamsun** mukkaan jne. Oletan, että Hoo alkuun ilmensi koti-ikävää puheensa kautta, sillä minä tai Don emme kaksoiskonsonantteja käytä, ei edes Hoo itse ole aiemmin juuri käyttänyt. Ne kuitenkin ovat selvästi peräisin kerhon tädeiltä, joista etenkin toinen tuohon tapaan puhui (terveisiä Ouluun!).

Hoo on muutenkin tosi kansainvälinen lapsi. Hän on mm. onnistunut tilaamaan itselleen jäätelöä ravintolassa, jossa henkilökunta puhui saksan ja italian sekoitusta. Eipä tässä siis muu auta kuin ryhtyä päiväkotisysteemejä selvittämään, niin saamme kesään mennessä saksankielisen lapsen!


*Nuudelikuppitilaukset lähiostarin aasialaisessa ravintolassa menevät jotenkin tuohon tapaan...
**Rakkain Lammas eli Lammas eli Lampas eli Lamsu eli hyvin nuhjuinen pehmoeläin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti