Otsikossa on suunnilleen kaikki, mitä saksan kielestä muistan Hämeen
ammattikorkeakoulun saksantunneilta vuodelta noin 2002. Siellä piti aloittaa
yksi uusi kieli ja valitsin saksan, sillä ranska ja kiina eivät innostaneet
senkään vertaa. Puolisen vuotta tahkosin saksaa vasta-alkajien ryhmässä ja
pärjäsin oikein hyvin. Sitten meidä yhdistettiin samaan ryhmään lukiossa saksan
aloittaneiden kanssa ja se oli lopun alkua. Meille aloittelijoille kurssi oli
liian vaikea, niille toisille taas liian helppo. Siihen loppui hyvin alkanut
saksan opiskeluni.
En ole koskaan ollut mikään kielinero. Peruskoulussa ja lukiossa ruotsin
ja englannin arvosanat olivat tasaisen vaihtelevasti välillä 6-8 enkä ollut
mitenkään erityisen kiinnostunut kielistä. Äidinkielestäkään en kielioppia
juuri osaa, runsas lukeminen on kuitenkin koulinut minusta erinomaisen
kirjoittajan. Synnynnäinen kuulovammani ei ole tehnyt kielten opiskelusta yhtään helpompaa. Kuunteluharjoitukset olivat yhtä tuskaa ihmiselle,
joka paikkaa kuulemattomuuttaan huulilta lukemalla. Edes englantia, joka
vieraista kielistä sujuu minulta parhaiten, en aina kovin hyvin ymmärrä kun
sitä kuulen. Tai ainakin puhutun englannin ymmärtäminen vaatii hirmuisen paljon
energiaa ja on pidemmän päälle todella väsyttävää.
Tältä kielitaitopohjalta olen nyt siis tänne Saksaan tullut ja jos sitä
alkaa ajatella, niin onhan se vähän pöhköä. Etenkin, kun Don ei puhu saksaa
yhtään sen enempää kuin minäkään. Välillä onkin päiviä, jolloin en yksinkertaisesti
edes jaksa yrittää puhua saksaa. Silloin olen ihan reilusti turisti ja ilmoitan
heti kättelyssä, että ich spreche nicht Deutsch. Välillä taas tulee tilanteita,
joissa hoksaan kyllä, mitä vastapuoli yrittää minulle sanoa, mutta minulla ei
ole sanoja vastata hänelle. Se on aika turhauttava tunne. Toisaalta on tosi palkitsevaa tajuta tiedustelleensa löytyykö ravintolasta lasten pasta-annoksia ja hoitaneensa koko tilauksen saksaksi. Saksan ja englannin
sekoittaminen tai niiden välillä kielestä toiseen vaihtaminen on aika vaikeaa
ja tuntuu että aivot nyrjähtävät kun yrität selittää, että Ja, ich möchte
einmal Crispy Chicken with noodles, to go, please bitte*...
Väitän kuitenkin, että tässä reilussa kuukaudessa saksan ymmärtämiseni
on kehittynyt huimasti. Puhun nyt kirjoitetusta kielestä, puhuttua en
edelleenkään ymmärrä kovin hyvin. Englanti ja ruotsi auttavat paljon ja
välillä ruotsi yrittää tunkea esiin liikaakin. Saksa onneksi tuntuu olevan aika
looginen kieli ja päättelemällä pääsee pitkälle. Esimerkiksi sana verhot,
Vorhang. Vor on edessä tai etu- tai jotain sellaista, sillä etunimi on vorname.
Hang viittaa ainakin englannissa roikkumiseen. Edessäroikkujat, verhot,
Vorhang. Tällä tavalla minä näitä sanoja täällä kääntelen enkä edes tähtää
täydelliseen osaamiseen. Minulle riittää, että tulen toimeen arkipäivän
askareissa, ihan sama, meneekö se kieliopin mukaan vai ei.
Toki täältä löytyy kielikursseja vähän joka lompakolle, mutta suurin osa
näyttää olevan päivisin, joten en pääse sellaiselle ennen kuin Hoolle on
löytynyt hoitopaikka. Mikä on ihan oma byrokratinen seikkailunsa, mistä
kirjoitan varmasti sitten kun asiaa ehdimme selvitellä. Toistaiseksi olen siis
omatoimikielenoppija, onneksi mukana on pari saksankirjaa, jotka sain lainaan
oululaiselta kaveriltani (terveisiä Ouluun!).
Hoo on muuten ruvennut jo puhumaan saksaa. Siansaksaa tosin, mutta
kovasti hän mongerrukseensa poimii saksalaisia äänteitä. Mielikuvitusystävä Martti Kultinen on saanut kaverikseen paikallisen version ja saimme
tutustua henkilöön nimeltä Heinz Schweinschneun. Tai jotain sinne päin.
Tuplakonsonantit, jotka ilmestyivät Hoon puheeseen kun tulimme tänne, ovat nyt
hiukan lientyneet. Välillä kuitenkin katselemme ikkunasta junnaa ja otamme
Lamsun** mukkaan jne. Oletan, että Hoo alkuun ilmensi koti-ikävää puheensa
kautta, sillä minä tai Don emme kaksoiskonsonantteja käytä, ei edes Hoo itse
ole aiemmin juuri käyttänyt. Ne kuitenkin ovat selvästi peräisin kerhon
tädeiltä, joista etenkin toinen tuohon tapaan puhui (terveisiä Ouluun!).
Hoo on muutenkin tosi kansainvälinen lapsi. Hän on mm. onnistunut
tilaamaan itselleen jäätelöä ravintolassa, jossa henkilökunta puhui saksan ja
italian sekoitusta. Eipä tässä siis muu auta kuin ryhtyä päiväkotisysteemejä
selvittämään, niin saamme kesään mennessä saksankielisen lapsen!
*Nuudelikuppitilaukset lähiostarin aasialaisessa ravintolassa menevät
jotenkin tuohon tapaan...
**Rakkain Lammas eli Lammas eli Lampas eli Lamsu eli hyvin nuhjuinen
pehmoeläin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti