Pakettiautolla Berliiniin

Olen jo ehtinyt päivitellä asiaa matkanteosta Berliininmunkkivuoden Facebook-sivulle, mutta ehkä siitä saa vielä oman postauksenkin irti. Olihan se kuitenkin sen verran jännä matka.

Lähdimme siis Vuosaaren satamasta Finnlinesin laivalla viime perjantaina. Sitä ennen oli kärrätty peräkärri anopin kotitilalle, saunottu hotellihuoneessa, sukuloitu, sun muuta sellaista pientä. Kuten kuvista näkyy, lähtöpäivä oli tavattoman kaunis. Varmaan ihan just siks, että inhottaisi lähteä.

Tosin kun siinä laivan lähtöä odotellessa katselin kannelta peilityyntä merta, ehti tulla joku toinen laivamatka mieleen, jolloin ilma oli täydellinen eikä jäävuoren huippuakaan näkyvissä... Onneksi meidän paattimme pysyi pinnalla ja kulki koko matkan keveästi ja tasaisesti kuin höyhen.

Etukäteen vähän jänskätti se, miten nuori matkustaja laivalla viihtyy. Nettisivuilla oli lupauksia leikkihuoneesta ja se osoittautuikin oikein mainioksi paikaksi. Hoon lisäksi laivalla taisi olla kaksi muuta alle kouluikäistä lasta ja nekin olivat ihan vauvoja vasta. Käytännössä saimme siis olla keskenämme leikkihuoneessa. Ja melkein koko laivallakin, sillä ei siellä matkustajia kovin paljon rekkakuskien lisäksi ollut.

Leikkihuoneessa temuamisen lisäksi lähinnä söimme ja nukuimme laivalla. Ruoka oli todella hyvää ja koska olimme ostaneet ateriapaketin, syömässä piti oikeasti olla koko ajan.

Hoon kannalta matkan kriittisin hetki ajoittui Travemündeen saapumiseen. Laiva oli siellä lauantaina kello 22.30 Suomen aikaa. Eli noin pari tuntia Hoon normaalin nukkumaanmenoajan jälkeen. Sitkaasti pieni ihminen kuitenkin valvoi laivalla, UMK-finaali toimi hyvänä valvottajana ja samalla myös rauhoittajana. Kun ajoimme laivasta ulos kellon ollessa varmasti jo lähempänä yhtätoista, sammui Hoo samantien ja nukkui parinkymmenen minuutin matkan Lyypekkiin. Siellä Don kantoi hänet hotellihuoneeseen, eivätkä unet siitä kovasti edes häiriintyneet.

Sunnuntai-aamuna söimme aamiaisen ja lähdimme köröttelemään kohti Berliiniä. Alkumatka oli aikamoista maisemareittiä idyllisten kylien ja peltomaisemien läpi. Suurin osa matkasta köröteltiin kuitenkin isolla tiellä, jossa ehti aika monta Audia, Mersua, Bemaria ja Porschea hujahtaa vasemmalta ohi. Hyvin kuitenkin Enzokin siellä kulki ja perillä Berliinissä olimme joskus neljän aikaan iltapäivällä.

Jossain vaiheessa sunnuntaista automatkaamme oli ilmeisesti viimeinkin aikaa ajatella muuttomatkaamme. Ja kyllähän se alkoi aika hullulta tuntua. Kuka nyt oikeasti pakkaa elämänsä pakettiautoon ja ajaa Oulusta Berliiniin tietämättä, minne siellä asettuu asumaan?! Että onko tässä nyt mitään järkeä koko touhussa? No, järjestä en tiedä, mutta niin siinä nyt vain sattui käymään.

Ja täällä sitä nyt ollaan. Kävi miten kävi.