Sivut

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Minä ja mun Hebamme

Olen nyt päässyt raskauden siihen vaiheeseen (rv 37+5), jossa lääkärillä pitää ravata kerran viikossa. Näen siis rouva tohtorini kuukauden aikana suunnilleen useammin, kuin Suomessa näkisin koko raskauden aikana...

Lääkärin lisäksi etsin keväällä itselleni Hebammen, kätilön. Hebamme vastaa suunnilleen suomalaista neuvolan terveydenhoitajaa, tosin sillä erotuksella, että asiakkaan niin halutessa Hebamme tulee kotikäynnille. Ja tokihan minä olen niin halunnut!

Olen toistaiseksi tavannut Hebammeni ehkä neljä tai viisi kertaa. Useamminkin olisi voinut, mutta eipä tässä ole tarvetta ollut. Hauskaksi Hebammen palvelut muuttuvat vauvan synnyttyä (näin olen ymmärtänyt). Hän nimittäin tulee päivittäin kotikäynnille, tarpeen mukaan tietenkin. En muista käyntien määrää, mutta se taisi olla lähempänä kymmentä. Hebammen käyttö on ei ole tietenkään pakollista, mutta vaihtoehtona on sitten roudata vastasyntynyttä lääkärille, joten onhan se kivempaa jos joku tulee kotiin.

Vaikka Hebamme tarkoittaa kätilöä, se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että hän olisi synnytyksessä mukana. Sinne olisi voinut etsiä doulan tai Beleghebammen. Synnytyssalissa työskentelevät kätilöt ovat ilmeisesti aina Beleghebammeja, mutta heitä on myös yksityisyrittäjinä, jolloin heidän kanssaan voi hoitaa raskaudenseurannan sekä synnytyksen ja jälkihässäköinnin.

Itse mietin jonkin aikaa, onko koko Hebammelle käyttöä kun siellä lääkärissäkin pitää alituiseen ravata. Lopulta kuitenkin etsin itselleni sellaisen, sillä ajattelin Hebammelta olevan helpompi kysellä kaikenlaista mieleentulevaa. Se oli ihan hyvä ratkaisu. Olin kaiketi aika onnekas, että löysin Hebammeni niin nopeasti. Suosituimmilla alueilla ja suosituimpia Hebammeja pitää nimittäin varailla suunnilleen ennen siittämistä. Omani löytyi onneksi muutamassa viikossa ja hän puhuu lisäksi oikein kelvollista englantia.

Toistaiseksi olen siis ollut tyytyväinen Hebammeeni, jonka näin viimeksi eilen. Hän totesi Taimen olevan varsin alhaalla, mikä selittää sen, miksi liikkeet tuntuvat reisissä asti... Siihen, milloin Taimi päättää saapua, hän ei ottanut muuta kantaa kuin "babies do what they want". Siihen on tyytyminen.

tiistai 5. joulukuuta 2017

Piparinleivontaa

Syksy on ollut hiukan raskas.
Minulla ja Hoolla oli miltei kuukauden sisään kahdesti enterorokko ja nyt Hoo on taas poissa päiväkodista, sillä sunnuntai meni kovassa kuumeessa ja nyt pientä riivaavat hirmuinen yskä ja nuha.

Viime viikolla oli onneksi vähän terveempi vaihe, sillä Hoon rakkain ystävä 3,5-vuotias J oli äitinsä kanssa täällä meidän ilonamme. Koska en yhtään uskaltanut arvioida omaa kuntoani ja liikuntakykyäni, keksin jo ennen vieraiden tuloa, että mehän voimme leipoa yhdessä pipareita. Siitä tulikin varsin suosittu ohjelmanumero pikkuväen keskuudessa! Sillä sai myös kätevästi muutamaan otteeseen kiristettyä vintiöitä käyttäytymään paremmin...

Koska ketään ei huvittanut lähteä Ikeaan, josta huhujen mukaan löytyy valmista piparitaikinaa, jouduimme tekemään taikinan ihan itse. Siinäkin haasteena oli siirapin löytäminen, mutta onneksi ystävä löysi netistä tiedon, mitä siirappia kannattaa taikinaan käyttää (Grafschafter Goldsaft Zuckerrübensirup oli valintamme ja toimi ihan hyvin, tämä tiedoksesi jos saman pulman kanssa pähkäilet). Aivan täysin kotosuomalainen makuelämys taikina ei ollut, mutta oikein kelpo kuitenkin.

Pienet ihmiset eivät sitten lopulta ihan täysillä jaksaneet leivonnasta innostua. J hävisi aika äkkiä duplojen pariin, Hoo pysyi asemissa mutta keskittyi muovailemaan omaa taikinamönttiään uudestaan ja uudestaan. Viisi tai kuusi pellillistä saimme kuitenkin aikaan; oli muumeja, Ampelmanneja, Amplefrauta ja Suomi-pipareita. Paino sanalla oli, sillä piparipurkin pohja häämöttää jo ja olen pohtinut, jaksaisiko tässä vielä vääntää toisen taikinan, sillä siirappi siihen riittäisi...

torstai 23. marraskuuta 2017

Synnytyssairaalaseikkailu

Täällä Saksassa ihminen saa ihan itse valita sairaalan, jossa tahtoo lapsensa maailmaan ponnistaa. Se tuntuu sikäli jännältä, kun esikoisen kohdalla vaihtoehtoina olivat tosiaankin Oulun yliopistollinen sairaala ja Oulun yliopistollinen sairaala...

Berliinin mamujen facebook-ryhmässä käydään paljonkin keskustelua sairaaloiden paremmuudesta ja siitä, minne kannattaa synnyttämään mennä. Itse menin helpoimman kaavan mukaan ja valitsin sen lähimmän sairaalan. Hoon synnytyshän kesti ensimmäisestä supistuksesta kolme tuntia ja 48 minuuttia ja vauhdikkuudesta johtuen siitä tuli luomusynnytys vasten tahtoani. Tällä kertaa teen kaikkeni, että ehtisin saada muutakin kuin yhden Panadolin. Samalla yritän henkisesti varautua syöksysynnytykseen, se toinen synnytys kun yleensä kuulemma on nopeampi episodi.

Reilu viikko sitten kävimme Donin kanssa lähisairaalan infoillassa. Paikalla oli lisäksemme viitisenkymmentä muuta vanhempaa. Ensialkuun kuuntelimme tunnin verran luentoja sairaalan käytännöistä ynnä muusta. Mitäänhän me emme tosin ymmärtäneet. Sen jälkeen pääsimme tutustumaan tiloihin ja voin sanoa, että hiukan erinäköiset paikat oli täällä kuin Oulussa... Perhehuoneen katossa oli tähtitaivasledivalot ja muutenkin kaikki oli tehty hyvin kodinomaiseksi. Paikallinen jalkapalloseura oli sponsoroinut yhden huoneen, jonka seinät oli maalattu seuran väreillä. Eikä osastolla todellakaan ollut mikään tunku. Käynnissä ei näyttänyt olevan yhtään synnytystä ja vain kaksi äitiä vauvoineen tuli vastaan kierroksemme aikana.

Sama väljyys vaikutti olevan tänään, kun kävin rekisteröitymässä synnytyssalilla. Se suositellaan tehtäväksi etukäteen, jotta ei tarvitse siinä ponnistusten lomassa alkaa kuponkeja täyttämään. Niitä nimittäin riitti, mutta onneksi minun tarvitsi vain vastailla kätilön kysymyksiin. Suurin ponnistus oli sitä ennen sairaalan toimistossa, jossa kielimuuria yritettiin kavuta ylös muun muassa Google Translatorin avulla... Huonolla menestyksellä, sillä lopputulos oli se, että sairaala vaatii Suomesta lomakkeen, jota Suomesta ei meille myönnetä johtuen alle vuoden mittaisesta oleskelustamme Saksassa. Pääsin siis soittamaan myös kotomaahan ja Kelaan, jossa nyt selvittelevät asiaa, jonka pitäisi olla täysin selvä, paitsi ettei ole... Saksalainen byrokratia pääsi siis vaihteeksi taas yllättämään.

Mutta takaisin synnytyssaliin. Kätilö kirjasi ylös kaikki oleelliset tiedot äitiyskortistani, kyseli puuttuvat tiedot ja täytti kansiollisen kuponkeja. Naureskeli joutuessaan kirjoittamaan suomalaisia paikannimiä, sillä ylös kirjattiin kaikki alkaen minun ja Donin syntymäkotikunnista. Siinäpä se sitten olikin, periaatteessa ihan helppo homma. Paikalle saa tulla kun siltä tuntuu ja lääkitystä luvattiin, jos vain aikaa on sitä antaa. Mukaan pitää toki ottaa nippu papereita (ainakin minun ja Donin syntymätodistukset sekä vihkitodistus), mutta ne on pakattu jo sairaalakassin uumeniin.

Nyt siis vain odotellaan, milloin Taimi päättää tulla maailmaan. Toivottavasti ei kuitenkaan ihan vielä, sillä elämme vasta viikkoa 36+0. Ja toivottavasti kuitenkin hyvissä ajoin, sillä mitä aiemmin hän tulee, sitä isommaksi hän ehtii kasvaa ennen kuin joudumme täältä pois muuttamaan.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Nelivuotias

Hoo on nyt nelivuotias.

Hoo on noin 105 senttiä pitkä ja painaa suunnilleen 18 kiloa.
Hän osaa kirjoittaa oman kirjaimensa (H) sekä valikoiman muita kirjamia ja tunnistaa ainakin isin, äidin, mummon, papan, serkun ja tätsyn kirjaimet (T, K, S, J, E & M).
Hoo tykkää rakentaa Duploilla ja pitää kerhoa pehmoeläimille. Rakkain kaikista eläimistä on Lammas.

Hoo painii ja juoksee kilpaa isin kanssa ja käyttää isiä kiipeilypuuna.
Hoo rakastaa mekkoja ja vihaa legginsejä.
Hoo rakastaa juhlia ja keksii melkein joka päivälle oman juhlan.
Hoo kertoo tarinoita ja kalkattaa muutenkin jatkuvasti.
Hän pitää kylvyistä ja haluaa sinne aina "sellaisen, joka värjää veren" (= kylpypallero, joka värjää veden, osassa on sisällä vaahtomuovinen eläinhahmo).

Hoo tykkää olla päiväkodissa ja häntä on välillä vaikea saada lähtemään sieltä pois.
Hän osaa numerot yhdestä kymmeneen suomeksi ja saksaksi, joitain lauluja myös englanniksi.
Hoo on empaattinen mutta kiivas; paiskoo ovia ja päristää vastalauseeksi. Pitkävihainen hän ei ole.
Hoo pitää askartelusta, piirtämisestä, maalaamisesta ja muovailuvahalla muovaamisesta.
Hän on erityisen perso jäätelölle.
Hoo nukkuu edelleen päiväunet, välillä tunnin, välillä kolme. Öisin hän nukkuu noin yhdeksän, kymmenen tuntia.
Hoo kutiaa helposti ja etenkin varpaankynsien leikkaaminen on sen vuoksi todella vaikeaa.

Viikko sitten vietimme synttäreitä mummon ja papan ollessa täällä. Kyseessä olivat Hoon toistaiseksi pienimmät synttärijuhlat, mutta yllättävän vähän se häntä harmitti. Sateenkaarikakun puuttuminen hiukan kismitti (sydänkakku oli sankarin mielestä pahaa!) ja sitäkin hetki ihmeteltiin, miksei muita vieraita tule. Kylpy sateenkaarimerenneitobarbien kanssa kuitenkin sai unohtamaan muut epäkohdat ja illan kruunasi elokuvahetki Onnelin ja Annelin parissa.

tiistai 14. marraskuuta 2017

Kotiseutumatkalla Spandaussa

Viikonloppuna pääsimme Donin kanssa hiukan humputtelemaan kahdestaan, kun mummo ja pappa olivat marakattivahteina. Mitään hirmuisen järisyttävää emme keksineet ja ihan hyvä niin, minulle kun liikuskelu alkaa olla vähän raskasta jo ja Donkin meni hankkimaan flunssan itselleen. Sain kuitenkin varattua hotellihuoneen Spandausta, joka on meiltä katsottuna ihan kaupungin toisella laidalla. Lähellä oli, etten varannut kylpylälomaa, mutta onneksi viime hetkellä muistin, että enhän minä mahdu mihinkään uimapukuun enää...

Spandaun raatihuone Havel-joen varrella.
Aloitimme pienoisen lomasemme tutustumalla Potsdamer Platzilla sijaitsevaan Dalí-museoon. Niitä tunnetuimpia valuvia kelloja ynnä muita museossa ei ollut nähtävillä, mutta ihan mielenkiintoisia tuotoksia silti. Museolta jatkoimme junalla Spandauhun ja vesitihkusta huolimatta jaksoimme kävellä kilometrin matkan hotellille. Huoneemme sijaitsi kuusitoistakerroksisen hotellin kymmenennessä kerroksessa, mutta ei siitä saapumisen aikaan kauheasti iloa ollut, sillä ulkona oli jo säkkipimeää.

Olimme hotellilla ennen viittä iltapäivällä ja ehdin jo luulla, että menee nukkumiseksi koko lomailu. Don nimittäin veteli flunssalääkkeidensä kanssa sikeitä ja minä lepuutin kivistäviä jalkojani, emmekä päässeet huoneesta ulos ennen kuin vasta seitsemän jälkeen. Mutta onneksi pääsimme edes silloin. Kävelimme Spandaun vanhaan kaupunkiin, joka oli ihan viehättävä vaikkakaan ei vanha esimerkiksi Tallinna-merkityksessä. Kävimme syömässä illallista ei-niin-kovin-kummoisessa paikassa ja sen jälkeen löysimme monta kivemman näköistä ravintolaa...

Hotellin aamiainen oli oikein maittava ja maisemat sieltä kuudennestatoista kerroksesta oikein hienot (kts. ylin kuva). Jatkoimme lomailua palaamalla keskustaan ja suuntaamalla Neues Museumiin, jonka China und Ägypten -näyttelyyn olen hinkunut kesästä asti. Ja sitä näyttelyä, kuten koko Neues Museumia, suosittelen oikein lämpimästi historian ystäville! Eihän tuollaista isoa kompleksia jaksa kokonaan koluta oli kahdeksannella kuulla raskaana tai ei, mutta kartan kanssa priorisoimme ja katsoimme kiinnostavimmat paikat. Nefertitiä piti käydä moikkaamassa, ihan niin kuin teimme häämatkalla viisi vuotta sitten. Eipä ollut hän juuri vanhentunut. Itse Kiina ja Egypti -näyttely oli myös mielenkiintoinen ja piti sisällään kaikenlaista hienoa.

Kulttuurin jälkeen kiusasin Donia vielä retuuttamalla hänet Galeria Kaufhofin ostoshelvettiin, sillä jostain piti saada Hoolle synttärikakku. Siitä kuitenkin lisää seuraavassa postauksessa...