tiistai 20. helmikuuta 2018

Du bist so wunderbar


Yläilmoista katsottuna Berliini näyttää epätodelliselta.
Samaan aikaan valtavalta ja aivan pikkiriikkiseltä.
Se on kuin pienoismalli, jossa junat puksuttavat ja minikokoiset autot tööttäilevät. Vesi on tyyntä ja lakattua. Talot säntillisen epäsäntillisissä riveissä. Tuolla on Treptower Park ja tuolla seisovat joessa molekyylimiehet! Tuossa aivan alla, ihan pienenä, on tuomiokirkko. Mutta koti, millä suunnalla on koti?

Koti on tässä.
Kattojen yläpuolella ja kuluneilla kaduilla.
Hengitysilmassa. Metron ahtaudessa.

Perjantaiaamuna minä ja vauva astumme lentokoneeseen ja lennämme Suomeen. Don ja Hoo ovat siinä vaiheessa auton ja tavaroiden kanssa laivassa. Syövät buffetissa, puljaavat pallomeressä ja nukkuvat, paljon muuta siellä ei voi tehdä. Maaliskuun ensimmäisenä meitä odottaa uusi asunto Oulussa.

Viimeiset pari viikkoa olemme järjestäneet kaikkea.
Pakanneet tavaroita, myyneet ylimääräisiä, hankkineet (olosuhteiden pakosta) uuden muuttoauton, etsineet asuntoa ja vuokranneet sellaisen, hakeneet ja saaneet päiväkotipaikkaa, varanneet neuvola-aikoja, hankkineet kotivakuutuksia ja nettiyhteyksiä, ostaneet lentolippuja ja laivalippuja ja varanneet muutaman hotellihuoneenkin ja niin edelleen ja edelleen.

Nyt kaikki alkaa olla loppusuoralla.
Niin asunnon tyhjentäminen kuin jaksaminenkin.
Vauva heräilee paristi yössä syömään ja viettää aamuyöt ähkien, puhkien ja pikkukäsillä unissaan huitoen minun vieressäni. Nukun minkä nukun.

Mietin, että kyllä tämän kaiken olisi voinut helpommallakin tavalla tehdä.

Lauantaina kävimme vihdoinkin tv-tornissa.
Olisihan se ollut vähän noloa asua vuosi Berliinissä eikä ikinä käydä pallukassa, joka näkyy lähes kaikkialle.

Vinkki matkustajille: osta lippu tv-torniin etukäteen netistä. Me emme ostaneet. Voit myös ostaa lipun tornin juurelta lippuautomaatista. Me teimme niin ja "jonotimme" vuoroamme läheisessä ravintolassa. Ostaessasi lipun automaatista (kuten myös netistä) voit valita kellonajan, jolloin torniin haluat mennä. Ei tarvise jonottaa ja pääset jonon ohi hissiin sekä ylös että alas mennessä. Toki voit myös jonottaa lipputiskille ja hissiin, mutta nelivuotiaan ja vauvan kanssa liikkuessa se ei ole realistinen vaihtoehto.

torstai 8. helmikuuta 2018

Köpenick



Muutaman kilometrin päässä täältä meiltä, Köpenickin kaupunginosassa Dahme-joen rannalla, sijaitsee Köpenickin linna. Tämän vuoden aikana olen lukemattomia kertoja ajanut bussilla ja ratikalla sen ohi ja joka kerta pohtinut, että pitäisi tuollakin käydä. Joulun alla Hoo ja Don kävivät linnan pihalla joulumarkkinoilla, mutta se retki jäi minulta väliin keuhkokuumeen takia.

Tänään oli niin huikaisevan kaunis auringonpaiste, että huolimatta onnettoman lyhyistä yöunista päätin lähteä vauvan kanssa kärrykävelylle. Varsinainen kohteeni oli proosallisesti Lidl, mutta matkalla keksin, että minähän voisin samalla reissulla pyörähtää linnan pihalla. Sisäänkin sinne pääsee, sillä linnassa on Berliinin taideteollisuusmuseon sivutoimipiste, mutta en vauvan kanssa liikkuessa viitsinyt ottaa liian suuria tavoitteita.



Linnan takana sijaitsee pieni puisto, jonka ympäri pääsi mukavasti kärryttelemään. Alppiruusujen nuppuja katsellessa alkoi toden teolla harmittaa, etten ollut saanut itseäni sinne aikaisemmin. Osasin niiiin hyvin kuvitella itseni istuskelemaan kesähelteellä linnan puistoon ja piirtelemään linnaa tai alppiruusuja tai Dahmessa kelluvia nokikanoja. Totta puhuakseni en ole koskaan tainnut istua missään puistossa piirtelemässä, mutta tuolla olisin ihan varmasti tehnyt niin...



Privaatin Facebook-tilini seuraajat ovat varmaankin hoksanneet viehtymykseni Köpenickin kaupunginosaan. Etenkin Köpenickin vanhaan kaupunkiin, jossa linnakin sijaitsee. Alue ei ole erityisen suuri eikä sinällään ihmeellinen, kunhan vain sattuu viehättämään silmääni. Vanha kaupunki sijaitsee Spree- ja Dahme-jokien haarautumiskohdassa ja kauas parhaiten näkyvät raatihuoneen ja kirkon tornit. Vanhasta kaupungista löytyy muutama kiva kahvila, joista osaa olen ehtinyt ihastelemaan vain ulkopuolelta. Kesällä meillä oli tapana käydä syömässä jäätelöä ja katselemassa sorsia Dahmen rannassa. Se homma täytyy uusia sitten, kun vuosien päästä tuomme pienen saksanpähkinämme tervehtimään synnyinkaupunkiaan.

tiistai 6. helmikuuta 2018

Kuudes kerta toden sanoo



Hoo on kärttänyt jo monta viikkoa eläintarhaan pääsyä. Hänhän on vuoden sisään käynyt siellä vasta viisi kertaa, joten kyllähän sitä vielä kerran pitäisi...

Viime lauantaina oli harmaa ja tihkusateinen päivä, mutta kyllä otti koville selittää nelivuotiaalle, miksi emme silloin lähteneet eläintarhaan. Lopulta Don meni möläyttämään, että sunnuntaina sitten, vaikka minä yritin olla antamatta suoraa lupausta, ettei tulisi paha mieli.

Onneksi sunnuntai valkeni aurinkoisena, joskin kylmänä, ja niin me suuntasimme kohti Tierparkia. Näin Hoon eläintarhasaldo Berliinissä koostuu kolmesta vierailusta Zoohon ja kolmesta vierailusta Tierparkiin. Voipi olla, että seuraavaa eläintarhareissua saa hetken odottaa. Ähtärin pandat toki houkuttavat, mutta ei niillä hinnoilla...





Osuimme sopivasti paikalle kun jääkarhuaitauksella oli jonkinsortin luento menossa ja jääkarhut saivat pieniä herkkupaloja. En ole koskaan tainnut nähdä yhtä aktiivisia jääkarhuja. Yleensähän ne makaavat taljoina paikoillaan. Hoon kiinnostus jääkarhuja (tai ylipäätään mitään) kohtaan kesti ehkä noin minuutin, joten aika vikkelästi jatkoimme matkaa.

Kovin pitkälle emme päässeet ennen kuin Hoolle iski nälkä ja sitten pitikin suunnata kohti ravintolaa. Emmekä muuten olleet ainoa lapsiperhe siellä. Yksi valtava sali oli täynnä pienempää ja isompaa taaperoa, mutta hyvin mahduimme sekaan.


Eniten Hoo innostui taas lampaista ja vuohista, joita piti lopuksi kävellä silittämään ja ruokkimaan puiston toiselta laidalta asti. Yllättävän hyvin Hoo kuitenkin jaksoi Tierparkissa taapertaa, vaikka alue on oikeasti iso. I-SO. Väsy iski kotimatkalla raitiovaunussa, jossa Hoo-parka nukahti istuvilleen melkein samalla hetkellä, kun ratikka lähti liikkeelle. Sitä unta ei häirinnyt edes Pikkusiskon parkuna, sillä luonnollisesti hän heräsi nälkäisenä juuri kun lähdimme kotiin ja ruokintapaikkaa ei ollut mailla eikä halmeilla...

perjantai 2. helmikuuta 2018

Viimeisiä murusia

Tammikuu näköjään jo meni. Se kului enimmäkseen kotona kykkiessä ja vauvaan tutustuessa. Loppukuusta sektiohaavani alkoi olla jo siinä kunnossa, että liikkuminen onnistui melko kivuttomasti. Yhtenä viikonloppuna onnistuimmekin tekemään ensimmäisen ravintolakäynnin vauvan kanssa ja sehän sujui yllättävän tuskattomasti. Taiturimaisesti olen myös kahtena päivänä hakenut vauvan kanssa Hoon päiväkodista, mikä sekin tuntuu aikamoiselta saavutukselta. Neljästi olen imettänyt vauvaa julkisella paikalla ja kerran jo kantoreppuillut paikalliseen tapaan. Nämä kaikki aion luonnollisesti kirjata ansioluettelooni.

Nyt onkin jo helmikuu.
Se tarkoittaa sitä, että aika käy vähiin.
Berliininmunkki on kohta viimeistä murusta myöten syöty.

Huomaan jo pyöritteleväni jäähyväiskappaleita mielessäni ja sanoittavani niitä uudelleen.
Suurlähettiläät on tähän liian arkinen, mutta muitakin on.

"Don't cry for me Schöneweide, the truth is I never left you..." ja "Bye bye Prenzlauer Berg, I'm gonna miss you, where ever I go, I'm gonna come back to walk these streets again..."

Muuttosuunnitelma on (luonnollisesti...) vielä ihan levällään, mutta nyt Don on lomalla joten ehkä se tästä alkaa hahmottua. Facebook muistuttaa minua vuodentakaisesta. Silloinkin kaikki oli levällään, sillä koko helmikuuhan vierähti hotellissa asuessa ja vasta maaliskuun alussa saimme tämän asunnon. Oi niitä aikoja, tavallaan kaipaan sinne ja tavallaan en.

Muuttaminen (joka on ihan syvältä enkä aio tehdä sitä tämän jälkeen enää ikinä koskaan [ennen seuraavaa kertaa...]) ahdistaa tietysti, sillä jostainhan sitä tavaraa on taas päässyt kertymään. Logistiikkakin ahdistaa, mutta selvittiinhän me tännekin päin. Helpompaa kotimaahan on mennä kuin suureen tuntemattomaan, joskaan ei yhtään niin jännittävää.

Ennen lähtöä on vielä muutama asia tehtävä.
Hoo on luvattu viedä vielä kerran eläintarhaan.
Minä olen alkanut haaveilla luonnontieteellisestä museosta.
Ja KaDeWen tavaratalo, jos sinne vielä yhden kerran pääsisi.
Tv-tornissakaan emme ole käyneet...

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Alkuja ja loppuja

Tämä vuosi on toistaiseksi mennyt kotona pesiessä.
Parina viime päivänä olen vihdoinkin päässyt sängystä ylös ilman suurempia kipuja, mutta eilinen retki lähikauppaan (joka oli vuoden neljäs ulkoilu minulle) otti vielä vähän koville vaikka käveleminen jo helpompaa onkin. Niin kiva kuin sektio muuten olikin synnytystapana, on siitä toipuminen aika tylsää ja kivuliasta.

Elo vauvan kanssa on muutoin lähtenyt sujumaan ihan kivasti, mutta paino ei Pikkusiskolla ole noussut ihan toivottuun tahtiin. Lisämaitoa on pitänyt antaa kohta viikon verran, toivottavasti se alkaa näkyä myös puntarissa. Tänään totesin ystävälle, että minä nyt vaan en taida olla täysimetysäiti. Sen myöntäminen tuntui itseasiassa huojentavalle.

Eilen sain vihdoin aikaiseksi lähettää Hoon päiväkodin johtajalle sähköpostia siitä, että meidän aikamme täällä lähenee loppuaan. Tänään tulikin Hoon mukana päiväkodista lappu, jonka täyttämällä saamme irtisanottua päiväkotipaikan. Asunnon vuokrasopimus on irtisanottu jo viime vuoden puolella, mutta monta muuta juttua on vielä tekemättä. Ja aika moni juttu jää lopullisesti tekemättä, kyllähän vuosi niin turkasen lyhyt aika tällaisessa kaupungissa on.